A-tytöillä toinen kotipeli

20.10.2018

Otteluennakko Northern Stars- SS Rankat Ankat 

Saamme jatkaa heti toisena perättäisenä sunnuntaina pelejä tutussa ja turvallisessa kotipyhätössämme, jonne vastustajaksi saapuu hyisestä pohjoisesta joukkue joka ihastuttaa minne tahansa kulkee. SS Rankat Ankat osaavat reissaamisen jalon taidon eikä heidän matkapeleistää voi puhua kuin suurella kunnioituksella. Nyt joukkue on matkustanut etelään jossa tuplapeliviikonlopun ensimmäisenä kantona kaskessa oli hallitseva Suomen mestari Loisto. Oululaisten vahvuudesta hyvän käsityksen antaa se että vaikkakaan eivät saaneet pelille kaikkia haluamiaan pelaajia olivat kuitenkin lopulta selkeästi parempi joukkue ja ansaitsivat voittonsa numeroin 4-1. Ottelun tehopisteet jakaantuivat myös tasaisesti kahdeksalle pelaajalle, joten odotettavissa on vastustaja joka pelaa ensi sijassa joukkueena hyvin yhteen. Toki tässäkin asiassa pitää pienoisesti huomioida se ettei myöskään Loisto ollut pelillä aivan parhaalla kokoonpanollaan johtuen samanaikaisesta naisten divarin pelistä.  

Oulussa olisi mahdollisuuksien mukaan ollut tarjolla varmasti toinen mokoma yhtä loistokkaita pelaajia, mutta erinäiset yhteensattumat sekä samanaikainen naisten liigapeli ovat valikoineet matkaan nuoren mutta taitavan joukkueen, joka varmasti antaa meille täyden iltapuhteen ennen kuin saamme todeta mikä oli ottelun lopputulos. Oululaisia ei taatusti paina matkan rasitukset ja he tulevatkin oletetusti antamaan puolustuspäässämme kovan prässin johon valmennuksemme pitää keksiä avaimet jotta pääsemme käyttämään omia vahvuuksiamme myös hyökkäyssuuntaan. Kuluvan viikon aikana olemme pyrkineet saamaan puolustuspeliämme entistä parempaan kuntoon ja keskittyneet koko viisikon tekemiseen erityisesti puolustus suuntaan. Toki oman erityishuomionsa on saanut myös perisyntimme maalintekotehottomuus, jossa myöskin mahdollisesti on havaittavissa pienoisia toivon pilkahduksia. 

Oman joukkueemme tekeminen on menossa koko ajan selkeästi eteenpäin. Kahden tappion jälkeen viime sunnuntaina saavutettu voitto on selkeästi tuonut edelleen lisätehoa ja huolellisuutta kaikkeen tekemiseen. Harjoituksissa on ollut hyvä tunnelma sekä tytöt ovat keskittyneesti toteuttaneet suunniteltua ohjelmaa. Lisäksi loukkaantumiset sekä sairastelut ovat poiselettyä elämää ja nyt ei näyttäisi pelaajillamme olevan edes samanaikaisia naisten edustuksia niin saamme kasaan pitkälti haluamamme joukkueen. Kuluvan viikon aikana olemme pyrkineet saamaan puolustuspeliämme entistä parempaan kuntoon ja keskittyneet koko viisikon tekemiseen erityisesti puolustus suuntaan. Toki oman erityishuomionsa on saanut myös perisyntimme maalintekotehottomuus, jossa myöskin mahdollisesti on havaittavissa pienoisia toivon pilkahduksia. Toki pitää muistaa että kiitettävästi mukanamme olleet B-juniorit ovat hoitaneet oman osionsa aiemmissa peleissä siten että ovat tuoneet runsaasti lisäarvoa joukkueemme tekemiseen eivätkä todella ole olleet mukana pelkästään selviytymässä. Osa pelaajistamme kävi lauantaina karistelemassa viimeisetkin karstat koneesta lauantain liigapelissä ja muukin joukkue on varmasti hoitanut otteluun valmistautumisen erinomaisesti joten olettaa sopii että tytöt ovat valmiita kun ottelu alkaa. 

 

SSRA:n valmennuksen kommentit ennen viikonlopun tuplapeliviikonloppua: 

“Viikonloppuna on edessä pitkä reissu, kaksi kovaa vastustajaa ja hyvää yhdessäoloa joukkueen kesken. Ihan ei saada kaikkia pelaajia matkaan mukaan mutta onneksi on innokkaita b-tyttöjä jotka haluavat lähteä pelaamaan ja näyttämään kyntensä näissä peleissä. Kapteeni Rebecan ja maaliahneiden Tessan ja Punton poissaolot eivät helpota viikonlopun urakkaa, mutta kyllä reissuun on silti hyvä joukkue lähdössä ja nyt olisi muille vastuuta tarjolla. Annin ja Millan kohdalla ollaan kärsivällisiä ja isoin asia heidän kohdallaan on nyt saada pelit alle. He parantavat kyllä peli peliltä, vaikka nyt tuleekin raskas ja pelitemmoltaan haastava viikonloppu. 

-Maalinteko-ongelmia oli avausviikonloppuna ja tämänkin viikonlopun suurin kysymys lieneekin, kuka tekee voittoihin tarvittavat maalit?” 

 

Rankoista Ankoista on hankala nostaa esiin yksittäisiä erityisen seuraamisen kohteita. Joukkue on sisäpiirin tietojen mukaan saanut vahvuuteensa muutaman tutun tytön jotka ovat tällä kiertueella ensimmäistä kertaa esittelemässä taitojaan ja varmasti kauden edetessä tuottavat enenevissä määrin hankaluuksia vastustajilleen. Maalivahti peli on Oulussa ollut aina erittäin vahvaa ja tulee varmasti olemaan sitä myös Espoossa. Muutoin joukkue on täynnä nuoria ja vikkeliä pelaajia joiden kannoilla pysymiseen meidän pitää kiinnittää erityistä huomiota.  

Oma joukkueemme on tuttu ja turvallinen, joten sieltä taatusti löytyy ne pelaajat joita jokainen erityisesti haluaa seurata sekä kannustaa. Mitään isompia kokoonpanollisia muutoksia emme tule tekemään vaan pitkälti viime viikonlopun pohjalta on myös SSRA kokoonpanomme rakennettu. 

Toivomme tietysti paikalle K3:lle erittäin suurta kannustusjoukkoa mutta mikäli olet estynyt paikalle pääsystä niin ottelusta on totutusti livelähetys Northern Stars youtube- kanavan kautta. Ottelu alkaa klo 18.

20.10.2018A-tytöillä toinen kotipeli
13.10.2018A-tytöillä kauden kotiavaus sunnuntaina!
09.10.2018A-tytöt vierasotteluun Mosalle!
06.10.2018A-tytöt sarja-avaukseen hallitsevaa mestaria vastaan!
10.09.2018A-tytöt SM-sarjaan
06.09.2018A-tyttöjen karsintaennakko
28.08.2018A-tyttöjen kapteenisto valittu
23.08.2018A-tyttöjen leiriviikonloppu 16-19.8.
11.08.2018B1-tytöt Loisto Cup 2018
05.02.2018Naisten edustuksen kausi alkanut lupaavasti

Siirry arkistoon »