
F-liigan Roosa nauha -kierros pelataan 24.–25.10.2025. Luvassa on täydet 12 ottelua ja mukana ovat naisten lisäksi tällä kertaa myös miesten joukkueet. Maaleista ja torjunnoista F-liiga lahjoittaa 2 euroa kustakin. Hattutemput ja rankkaritorjunnat kasvattavat pottia 10 euroa kappaleelta.
F-liigan miesten ja naisten sarjan joukkueet hyökkäävät Roosa nauha -kierroksella ensimmäistä kertaa yhteistuumin päin elämää 24.–25.10.2025. Päin elämää on kampanjan teema tänä vuonna.
Omaa lisäjännitystään kierrokseen tekee se, että tehdyt maalit, torjunnat, rangaistuslaukaustorjunnat ja hattutemput vaikuttavat F-liigan lahjoitussummaan.
F-liiga lahjoittaa jokaisesta tehdystä maalista ja torjunnasta 2 euroa. Lisäksi hattutemput ja rankkaritorjunnat kerryttävät pottiin päälle vielä kymmenen euroa kappaleelta.
– F-liigan naisten sarjassa Roosa nauha -kierroksia on pelattu jo pari vuotta. Syöpä koskettaa isoa osaa suomalaisista jossain kohtaa heidän elämäänsä – niin myös F-liigan joukkueiden pelaajia ja heidän läheisiään. Tämän vuoksi haluamme kantaa kortemme kekoon ja kannustamme pelaajiamme maaleihin, torjuntoihin ja erikoistilanteisiin, F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen perustelee.
Nurminen muistuttaa, että kierros tuo F-liigan seuraajille lisää jännitettävää, kun potti kasvaa ottelu ottelulta.
Tule mukaan lahjoittajaksi F-liigan joukkueiden kanssa, sillä kuka tahansa voi tehdä lahjoituksen F-liigan Roosa nauha -kampanjasivulla. Laita itsesi peliin tärkeän asian puolesta – tehdään tämä yhdessä! Voit osallistua keräykseen 31.10.2025 asti.
HYPPÄÄ MUKAAN ROOSA NAUHA -KERÄYKSEEN
Tulkaa siis kaikki hallille kannustamaan Tähtiperhettä ja osallistukaa samalla Roosa Nauha-keräykseen mahdollisuuksien mukaan. Upea peli ja tärkeä asia, voiko enempää vaatia?
| 24.10.2025 11.16 | SaiPa saapuu Kameleontenille Roosa nauha-kierroksella |
| 22.09.2025 11.32 | Edustuksen kotiavaus takana |
| 12.09.2025 11.41 | Naisten edustus avaa seurahistorian ensimmäisen F-liigakauden Porvoossa! |
| 01.09.2025 08.58 | Tähtisumu aloittaa! |
| 28.08.2025 17.28 | T18 aloittaa sarjakautensa kun SM-karsinnat alkavat |
| 21.08.2025 11.36 | Northern Stars F-liigaan! |